Suolaa haavoihin
Ihoa kannattaa hoitaa vähissä vaatteissa eikä hoidon jälkeen tarvitse mennä suihkuun. Uimapuku, alusvaatteet tai shortsit ja hihaton paita sopivat hyvin. Suolahuoneessa on normaali huoneenlämpö, joten jos olet kovin viluinen, kannattaa ottaa varalta mukaan kylpytakki tai jokin vaate, joka saa suolaantua. Jos iho on haavainen tai hiertynyt, se kannattaa suojata vaatteilla hoidon ajaksi.
Atooppinen iho hyötyy suolahoidosta myös sisäisesti nautittuna
Useimmilla atoopikoilla rikkinäinen iho alkaa sulkeutua jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Joskus käy kuitenkin niin, että hoidon alussa ihon kunto huononee. Tämä on kehon merkki hoitoon reagoimisesta, jota kutsutaan paranemiskriisiksi. Käänne parempaan tapahtuu yleensä toisella tai kolmannella hoitokerralla. Paranemiskriisi tulee harvoille, mutta sen mahdollisuudesta on hyvä olla tietoinen.
Ennaltaehkäisyn voima
Siitepölyallergian kesyttämisessä kaikkein tehokkainta on ennaltaehkäisy! 16 vuoden hoitokokemuksella olemme huomanneet että suolahoitosarjan ajoissa ennen allergisoivan lajin kukinnan alkamista ottavat asiakkaat selviävät vähimmillä oireilla ja ovat pystyneet vähentämään allergialääkitystään huomattavasti. Useimmilla tämä tarkoittaa jo keskitalvella aloittamista, sillä monesti ensimmäiset siitepölyt saapuvat jo helmi-maaliskuussa. Toki allergiaoireita voi lievittää suolahoidolla silloinkin, kun ne jo ovat päällä.
Puhdistetut keuhkot kohtaavat vahvempina ympäristön haasteet. Jos olet joutunut tekemisiin sisäilman epäpuhtauksien kanssa, suolahoidon limaa irrottava vaikutus auttaa puhdistamaan keuhkoja ja niihin mahdollisesti pesiytyneitä itiöitä. Jos altistuksesi on ollut pitkäaikainen tai erityisen voimakas, ota yhteyttä ja kysy lisää haitallisten aineiden puhdistamisesta syvemmältä elimistöstä.
Infektioalttiit, päiväkoti-ikäiset lapset ovat herkkiä ja ”puhtaampia” kuin me aikuiset ja ottavat hoidon vastaan oikein hyvin. Ennaltaehkäisy toimii heillä loistavasti ja säästää sekä vaivaa, että aikaa sairastamiselta mukavampiin hommiin. Yhdestoista hetki tuoda lapsi suolahuonehoitoon on silloin, kun päiväkotiryhmästä puolet on jo kotona sairastamassa.
Lapsilla hoitokohteita ovat sekä nuhanenät että kutiavat ihot. Jopa korvatulehduskierteissä on saatu hyviä hoitotuloksia. Pienille lapsille, alle 5-vuotiaat, aloitushoitona riittää usein 20 minuuttia. Vauvat voivat olla suolahoidossa 5-10 minuuttia. Jos vaiva on sitkeä, aikaa voidaan pidentää seuraavilla hoitokerroilla. Alle 7-vuotiaat menevät suolahuoneeseen aina aikuisen kanssa.
Tullessasi suolahoitoon
Suolahuonehoito sopii kaikenikäisille ja sitä voidaan käyttää lähes kaikissa hengityselinsairauksissa ja ihottumissa. Suolahuonehoidossa elimistöön kulkeutuvan suolan määrä on niin vähäinen, ettei se aiheuta ylimääräistä turvotusta tai verenpaineen nousua. Sivuvaikutuksia esiintyy harvoin ja ne katoavat yleensä viimeistään kolmen hoitokerran jälkeen. Näitä voivat olla ihon kutina, silmien kirvely ja päänsärky.
Mikäli sinulla on erityisen vaikea hengityselinsairaus, sydän- ja verisuonisairaus, munuaisvaivoja tai käytät verenohennuslääkettä, sinun tulee noudattaa lääkärisi ohjeita suolahoidon suhteen. Myös syöpäsairaiden ja raskaana olevien on syytä keskustella lääkärinsä kanssa ennen hoidon aloittamista.
Hoitokäytänteet
Suolahoidon kesto on 40 min (pienet lapset 20 min, vauvat 5-10 min).
Hoitokertojen tarve on yksilöllinen ja riippuu hoidettavasta vaivasta. Allergioiden ja flunssan ennaltaehkäisyyn riittää yleensä käynti kerran viikossa. Astman ja korvatulehduksen kaltaisia pidempiaikaisia sairauksia hoidetaan 2-3 kertaa viikossa, samoin jo oireilevaa flunssaa ja allergiaa.
Jos haluat hoitaa hengitysteiden lisäksi myös ihoa, kannattaa vähentää vaatetusta. Voit tulla hoitoon myös normaaleissa sisävaatteissa, silloin annamme kaavun vaatteiden suojaksi. Suolahuoneeseen saa mennä paljain jaloin, mutta jos haluat pitää sukat jalassa, meiltä löytyy muovitossuja niiden suojaksi.
Vältäthän voimakkaita hajusteita hoidon aikana!
Suolahuonehoitoon omassa rauhassa
Tule rentoutumaan yhdessä rakkaimpiesi kanssa, työ- tai kaveriporukalla, vaikka illanvieton alkajaisiksi! Suolahuone tarjoaa oivan ympäristön myös merkkipäivän juhlistamiselle tai ystävän yllättämiselle. Suolahuoneeseen mahtuu kerralla 6 henkilöä.
”IKIOMA” -yksityisaika, 100€
Sisältää 40 min yksityisen suolahoidon omalle porukalle, arkisin, hoitolan normaaleina aukioloaikoina. Katso varauskalenterista vapaa aika, varaa kaikki 6 paikkaa ja kirjoita viestiin ”yksityisaika”.
”LUKSUS” -yksityisaika, 150€
Sisältää 40 min yksityisen suolahoidon omalle porukalle, kokonaisaika oleskeluun suolahuoneella on 90 min. Lisäksi käytettävissä ovat kuohuviinilasit, servetit ja pikkulautaset, omia naposteltavia varten. Luksus-yksityisajan voit varata puhelimitse numerosta 041 5021 210.
Tervetuloa kokemaan suolan parantava vaikutus!